Tamperelainen Unfair on yksi Euroopan parhaista työpaikoista – finaalin menestyksekkäin suomalainen

Markkinointitoimisto Unfair Lean Marketing Oy on sijoittunut 11:nneksi Euroopan laajuisessa Great Place to Work -kilpailussa, joka tutkii henkilöstön tyytyväisyyttä. Unfairin menestys perustuu muun muassa kävelevään johtamiseen sekä yrityksen omiin työkaluihin ja toimintamalleihin, jotka parantavat työhyvinvointia.

Unfair voitti keväällä 2022 Great Place to Work (GPTW) -kisan pienten yritysten sarjan Suomessa. Koska henkilöstön tyytyväisyys oli tutkimuksessa huippuluokkaa, aukesi Unfairille paikka Euroopan finaaliin. Sen tulokset paljastettiin Venetsiassa Italiassa järjestetyssä gaalassa myöhään torstai-iltana 8. syyskuuta. Kilpailusarjoja oli neljä: pienet, keskikokoiset ja suuret yritykset sekä kansainväliset yritykset. Pienten sarjassa oli Unfairin lisäksi 24 muuta yritystä eri maista.

Yrittäjistä toinen, Johanna Raiskio, korostaa, että kilpailumenestyksen eteen on tehtävä valtavasti töitä. Työhyvinvointi ei synny itsestään.

– Meillä henkilöstön hyvinvointiin on todella panostettu aikaa ja resursseja. Väliaikainen innostus on helppo herättää, mutta työntekijät pysyvät tyytyväisinä ainoastaan, kun työarki on kunnossa, hän painottaa.

Unfair osallistui GPTW-kilpailuun ja siihen liittyvään henkilöstötutkimukseen nyt kolmatta kertaa. Ensimmäisenä vuonna Unfairilla haluttiin vain puolueeton auditointi, joka kertoisi, miten yritys vertautuu muihin samankokoisiin yrityksiin ja missä asioissa olisi vielä parantamisen varaa. Tulosten perusteella toimintatapoja kehitettiin, ja toisena vuonna Unfair ylsi Suomen kolmanneksi parhaaksi. Kehitystyö jatkui, ja tänä vuonna saavutuksena oli Suomen ykkössija.

Mittava kehitystyö vain muutamassa vuodessa

Kuulluksi tulemisen tunne, mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ja kokemus työn merkityksellisyydestä – nämä teemat nousevat tavallisesti keskusteluun, kun aiheena on työhyvinvointi. Jos haluaa olla Suomen paras työpaikka ja Euroopan kärkeä, on tehtävä vielä jotain enemmän.

Unfair on liini markkinointitoimisto, jossa sekä sisäinen tekeminen että asiakastyöt perustuvat uuden kehittämiseen ja matalalla kynnyksellä kokeilemiseen sekä tulosten mittaamiseen ja tästä kaikesta oppimiseen. Siksi Unfairilla on vain muutamassa vuodessa onnistuttu tekemään mittava kehitystyö: henkilöstön kanssa on luotu sekä oma palkkamalli ja oma työkalu töiden resursointiin että työntekijöiden käsikirja, jota käyttävät sekä uudet että vanhat unfairilaiset. Lisäksi Unfairilla on kehitetty 4+1-työviikko, joka on luonut työviikolle uudenlaisen rytmin.

Jaetussa johtajuudessa henkilöstökin osallistuu

Johtajuus on Unfairilla jaettu. Kukaan ei ole pomo yksin, vaan Taru Kumpulainen ja Johanna Raiskio luotsaavat työyhteisöä yhdessä. Kumpulaisen vahvuus on erityisesti henkilöstön ammatillisen kasvun tukemisessa, Raiskion puolestaan niin sanotussa kävelevässä johtajuudessa. Unfairin toimitusjohtaja Raiskio on siis helpompi tavata toimiston käytävällä tai keittiössä kuin kulmahuoneessa.

– Menestyneissä työpaikoissa on tasapainoinen yhdistelmä innostavaa ihmisten ohjaamista ja jämäkkää johtamista. Parhaat ideat lähtevät ihmisistä eli siitä, kun me Tarun kanssa kuulemme henkilöstöltä, mikä on tai ei ole hyvin. Työntekijät itse tietävät, mikä heille on parhaaksi, Raiskio toteaa.

– Olemme halunneet rekrytoida ihmisiä, joilla on näkemystä ja jotka uskaltavat nostaa haasteet esiin, ja meillä on aivan upea työyhteisö. Venetsiassa järjestettiin finaalipäivänä johtajuusaiheinen paneelikeskustelu, jossa erään saksalaisyrityksen johtaja tiivisti asian hyvin: “I might be an average leader but together with our people we are great”, täydentää Kumpulainen.

Unfair lukuina:

– perustettu 2015
– työllistää 30 henkilöä
– vuoden 2021 liikevaihto 1 658 000 €
– tulos 111 000 €

Lisätietoja:

Tiedote 28.4.2022: 4+1-työviikko vähensi työn kuormittavuutta – Näin Unfairista tuli Suomen paras työpaikka -kisan voittaja

Taru Kumpulainen, yrittäjä, operatiivinen johtaja
Unfair Lean Marketing Oy
puh. 040 080 6379, taru.kumpulainen@unfair.fi

Johanna Raiskio, yrittäjä, toimitusjohtaja
Unfair Lean Marketing Oy
puh. 040 736 6809, johanna.raiskio@unfair.fi

www.unfair.fi

Eli…

Unfair Lean Marketing Oy on sijoittunut 11:nneksi Euroopan laajuisessa Great Place to Work -kilpailussa.

Kirjoittaja

Emilia Särkiniemi

Utelias viestijä, joka työskentelee mielellään tiimissä. Toimittajataustan vuoksi sekä kysyy että kuuntelee sujuvasti ja kiteyttää sitten olennaisen. Moderni martta on aina jossain menossa.

Lisää aiheesta