Liinin strategian jäljillä

Meidän jännittävin tuotteemme on ehdottomasti Yhden yön ihme. Ensimmäinen toteutuksemme siitä tehtiin jo aikaa ennen Unfairia, konsulttiyhtiömme Vapaa pudotuksen alla. Meitä ahdisti ajatus, että kehittämispäivistä asiakkaalle jää kasa fläppejä ja lista asioista, joita heidän pitäisi seuraavaksi tehdä. Ilmaan nousi kysymys, voisiko näitä päiviä mitenkään toteuttaa niin, että asiakas saisi jotain konkreettista mukaansa?

The Lean Startup –hengessä halusimme kokeilla rohkeasti mallia, jossa viedään sekä itsemme että asiakas todelliselle epämukavuusalueelle. Ensimmäisessä toteutuksessa mukana oli asiakkaan puolelta 30 henkeä ja 70 sivua strategiapowaria sekä meiltä kaksi strategiavalmentajaa ja piirtäjä Johanna Vuorenmaa. Päivä tehtiin töitä yhdessä, ja illalla asiakas sai omaa yhteistä aikaa urheilemiseen ja pitkään illalliseen. Me puolestamme ryhdyimme kiteyttämään strategiatarinaa yhteen kuvaan. Jo tämä ensimmäinen ”ihme” tuotti sellaiset tulokset, että asiakas oli äärimmäisen onnellinen: kuva toimi ja se pystyttiin viemään heti käytäntöön.

Olemme kehittäneet prosessia liinin tekemisen mallilla. Nykyisin pohjatöitä tehdään paljon enemmän etukäteen, ja itse workshopissa mukana on vain noin 8 – 14 asiakkaan edustajaa, jotta dialogi pysyy kasassa. Lisäksi kuvan elementit piirretään jo osittain valmiiksi ennen workshopia.

Parhaita opetusmestareita meille ovat olleet asiakkaat, joilta on tullut erilaisia toiveita ja näkökulmia. Tärkeintä on, että he asettavat riman korkealle, kuten Kotipizza Groupin Tommi Tervanen, joka totesi: ”Jumalauta sen visualisoinnin on oltava aamulla valmis, jos johtoryhmä ja hallitus silloin kokoontuu hyväksymään kuvan”. Kuva valmistui ja sai hyväksynnän.

Kuuntele ja opi

Useista palautteista olemme oppineet sen, että meidän on varoitettava asiakasta etukäteen hieman sekavasta olotilasta ensimmäisen päivän päätteeksi. Toiminta perustuu dialogiin, ja asiakkaalla saattaa olla tunne, ettei selkeitä päätöksiä ole tehty. Meidän tiimin tehtävänä on löytää keskustelusta punainen lanka ja tehdä siitä ehdotus itse strategiakuvaan. Asiakkaan rooli on heittäytyä vapaaseen dialogiin ja päivän päätteeksi vain ottaa rennosti. Meidän asiakaslupauksemme on, että tästä workshopista asiakas ei lähde kotiin fläppien vaan tarinallistetun strategiakuvan kanssa.

Olemme tehneet kuvia hyvin erilaisille toimialoille. Ensimmäinen tehtävämme on sukeltaa asiakkaan bisnekseen. Kaikki lähtee asiakkaan kuuntelemisesta, ymmärtämisestä ja oppimisesta. Puhutaan sitten puhtaasta sisäilmasta, sähköverkoista, vuokra-asunnoista tai ravintolabisneksestä, on meidän tehtävä kotiläksyt niin hyvin, että pystymme toteuttamaan sekä sparraajan että kiteyttäjän roolin seuraavan 24 tunnin aikana.

Tämä on sellainen hyvän fiiliksen tuote. Ensinnäkin asiakkaat, jotka lähtevät tähän mukaan ottavat aina melko ison riskin. Porukka, jonka kanssa olemme saaneet näitä tehdä, on aina ollut ihan huikean innovatiivista ja positiivista. Yhden yön ihme voi tapahtua vain silloin, kun ihmiset luottavat toisiinsa ja porukassa on uskallusta haastaa ja kääntää takkia. Tärkeää on myös osata nauttia hyvästä debatista ja muistaa dialogin perussäännöt: kuuntele, kunnioita, odota ja puhu suoraan (lähde: William Isaacsin (2001) Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito). Kun dialogi onnistuu, on mahdollista saavuttaa hyvät tulokset ja sellainen strategiakuva, johon tallentuu yrityksen strategian tärkeimmät osa-alueet.

Aamulla, kun kuva on valmis, debatoidaan ja pureskellaan kuvaa sekä tarinaa yhdessä. Siinä on vielä hyvä hetki heittää ilmoille ajatuksia, jotka kuvasta puuttuvat tai pohtia fiiliksiä, joita kuva ylipäätään herättää. Muutaman päivän päästä workshopista asiakas saa viilatun kuvan itselleen. Liinin tekemisen hengessä suosittelemme asiakasta ”ulkoiluttamaan” kuvaa ja hakemaan siihen palautetta. Yleensä ulkoilutus tehdään oman porukan kesken, mutta yhtä hyvin kuvan ja tarinan voi testauttaa asiakkaalla.

Strategiakuvan tärkein tehtävä on synnyttää tarinoita

Useimmat yritykset ovat teettäneet strategiakuvasta suurennoksia ja käyttäneet siitä elementtejä jopa yrityslahjoissa. Kuvalla voi kertoa yrityksestä eteenpäin, ja se on erinomainen työkalu rekrytoinnissa sekä strategian tiivistämisessä omalle henkilökunnalle. Kun strategia on rakennettu aidoille vahvuuksille sekä todelliselle missiolle ja se peilaa sellaiseen tulevaisuuteen, jonka työntekijät pystyvät yhdessä näkemään, voi itse kuva lähteä elämään yrityksen arjessa. Jokaisen tulisi tunnistaa strategiakuvasta itsensä. Siksi se ei ole vain kuva, vaan tarina, joka toimii sekä yrityksen sisälle että ulos.

Lue lisää Yhden yön ihmeestä sekä casesta Pancho Villan kanssa.