Behind­UNFAIR

Meidän polle: Mainosalan monipuolisuus hurmasi Essin

Unfairin creative-tiimissä vuonna 2021 aloittaneesta Essistä piti alun perin tulla kuvataiteilija. Mainosalalle päätyneen graafikon sydän sykkii edelleen kuvituksille.

Meidän polle: Mainosalan monipuolisuus hurmasi Essin

Unfairin creative-tiimissä työskentelevästä Essistä piti alun perin tulla kuvataiteilija. Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjärveltä kotoisin oleva graafikko suuntasi Kajaaniin kuvataidelukioon aikeenaan työllistyä taidealalle.

– Lukion jälkeen ajattelin, että taiteella toimeen tuleminen on todella haastavaa, ja lähdinkin lukemaan biokemiaa Oulun yliopistoon. Siellä tuli kuitenkin olo, että kadun lopun ikäni, ellen ainakin kokeile siipiäni graafisella alalla, Essi kertaa.

Yksikään työpäivä ei ole samanlainen

Tamkissa kansainvälisellä Fine Arts -linjalla opiskellut Essi teki opintojensa aikana harjoittelun mainostoimistossa, jonka seurauksena hän vaihtoi lennosta mediapainotteisempaan opintosuuntaan. Mainostoimistotyö hurmasi etenkin monipuolisuudellaan.

– Pidän siitä, ettei tällä alalla yksikään työpäivä ole samalainen, ja saan jatkuvasti tutustua uusiin tyyleihin, tekniikoihin ja asiakkaisiin.

Kuvataide ja kuvittaminen ovat toki edelleen lähellä Essin sydäntä.

– Olen tehnyt mainostoimistourani rinnalla ajoittain kuvitusprojekteja, ja opinnäytetyönikin sivusi lastenkirjojen kuvituksia, Essi kertoo.

Essin laajaan toimenkuvaan ja osaamiseen kuuluvat graafiset työt aina taitoista, esitysaineistoista ja kuvankäsittelystä mainoksiin, kuvituksiin ja animaatioihin.

– Pidän erityisesti isoista kokonaisuuksista ja monien eri elementtien kokoamisesta näyttäväksi paketiksi. On aina hienoa nähdä, kun pitkään tekeillä olleet konseptit ja kampanjat saadaan vietyä käytäntöön ja ihmisten nähtäviksi, Essi kertoo.

Mutkaton tekemisen kulttuuri

Unfairilla työskentelyssä Essi pitää erityisesti yrityksen asenteesta ja mutkattomasta tekemisen kulttuurista. Monipuolisten ammattilaisten kanssa työskennellessä omakin osaaminen karttuu.

– Täällä on harvinaisen hyvä yhteishenki ja työilmapiiri. Aloitin työt koronatilanteesta johtuen etänä, mutta siitä huolimatta pääsin heti nopeasti osaksi työyhteisöä – työntekijöistä ja ilmapiiristä pidetään täällä todella hyvää huolta. Unfairilla olen oppinut etenkin animointia. On ihanaa, kun tiimissä on kokeneempia kollegoita, jotka antavat mielellään neuvoja ja apua, Essi luettelee.

Asiakaslähtöinen ja liini ajattelu on Essille luontevaa.

– Minulla on paljon kokemusta erilaisista asiakaspalvelutehtävistä, ja koen, että markkinointitoimistotyökin on hyvin pitkälti asiakaspalvelua. Meidän tehtävämme on löytää yhdessä asiakkaan ratkaisut, joiden avulla määriteltyihin tavoitteisiin päästään mahdollisimman tehokkaasti, Essi pohtii.

Vapaa-ajallaan Essi harrastaa viherpeukalointia ja lintubongaamista.

– Molemmat vanhempani ovat puutarhureita, joten rakkaus viherkasveihin tulee verenperintönä. Valitettavasti kotiimme ei mahdu loputtomasti uusia kasveja! Lintubongailussa puolestaan on sama viehätys kuin lapsuuden Pokémon-intoilussa. On hurjan tyydyttävää nähdä sellainen lintu, jota ei aiemmin ole nähnyt, ja tehdä siitä merkintä havaintovihkoon, Essi kertoo.

Kirjoittaja

Monipuolinen viestinnän ja sisältöjen ammattilainen, joka on kotonaan niin 140 merkin twiittien kuin laajojen sisältöstrategioidenkin parissa. Oivaltava kirjoittaja ja ikuinen oppija, joka syttyy etenkin uusista ja kekseliäistä kerrontatavoista.