Branding & Design, Viestintä & PR

Brändi poikkeustilanteessa

Vahva brändi on yritykselle arvokas pääoma, joka lisää myyntiä ja auttaa selviämään kriisitilanteista vähemmillä vahingoilla. Poikkeustilanne on myös mahdollisuus kehittää positiivista brändimielikuvaa.

Brändi poikkeustilanteessa

Nykyinen globaali kilpailuyhteiskunta on täynnä toisiaan muistuttavia tuotteita ja palveluita. Kun samankaltaiset yritykset kilpailevat toisiaan vastaan, on yrityksen brändi ainoa keino herättää huomiota, kiinnostusta ja kysyntää. Vahva brändi on yritykselle tärkeä pääoma ja se korostuu etenkin kriisi- ja poikkeustilanteissa.

Vahva brändi toimii kriisin kilpenä

Kun Volkswagenin, KFC:n tai Coca-Colan kaltainen brändi joutuu kriisin keskelle, se mitä todennäköisemmin selviää tapahtumista, jotka voisivat heikommalle brändille koitua kohtaloksi.  Vahva brändi on niin ikään etu myös silloin, kun kaikki yritykset toimialaan tai sijaintiin katsomatta joutuvat yhtä aikaa saman kriisin äärelle.

Koronavirusepidemian taloudelliset seuraukset saavat kukkaronnyörit kiristymään ja sosiaalinen eristäytyminen pistää stopin ostoskeskuksissa hengailulle, mikä väistämättä vaikuttaa ostokäyttäytymiseen. Kiristyneessä taloudellisessa tilanteessa etulyöntiasemassa ovat ne yritykset, jotka ovat luoneet vahvan suhteen asiakkaisiinsa jo ennen kriisiä. Sitoutuneet asiakkaat todennäköisesti jatkavat suosikkibrändiensä asiakkaana myös taloudellisesti heikompina aikoina. Vanhojen asiakkaiden palveleminen on myös yritykselle edullisempaa kuin uusien hankkiminen.

Taloudellisten resurssien ohella poikkeustilanne nakertaa myös ihmisten henkisiä voimavaroja. Epävarmassa ja psyykkisesti raskaassa tilanteessa kuluttaja ei välttämättä jaksa pohtia tai kilpailuttaa ostopäätöksiä kovin monelta kantilta. Tällöin palveluntarjoajaksi valitaan se, joka on ensimmäisenä mielessä – yritys, jolla on vahvin brändi. Voimakas suhde ja tunnekokemus voi jopa herättää asiakkaalle halun tukea itselleen tärkeää yritystä hankalassa tilanteessa.

Brändillä on merkitystä myös B2B-kentässä toimiessa. Kun takana on hyvä ja luottamuksellinen kumppanuus, sitä ei hyllytetä kevyin perustein. Poikkeustilanteessa parhaiten pärjäävät ne yritykset, jotka ovat panostaneet pitkäaikaisiin, strategisiin kumppanuuksiin. Kun poikkeustilanne tyhjentää kalenterit tapahtumista, kokouksista ja koulutuksista, strategiselle kehitystyölle luottokumppanin kanssa voi jopa ilmaantua lisää aikaa sekä tarvetta.

Vastuulliset teot rakentavat positiivista brändimielikuvaa

Vaikka kriisi- ja poikkeusoloissa vahvat brändit ovat etulyöntiasemassa, ei yhdenkään organisaation kannata heittää kirvestä kaivoon. Yritysten vastuullisuus on normaalioloissa tärkeä kuluttajan ostopäätökseen vaikuttava tekijä, ja koko valtakuntaa järisyttävässä poikkeustilanteessa se muodostuu yhä tärkeämmäksi. Yleisö odottaa merkityksellisiä tekoja myös brändeiltä.

Poikkeustilanne tarjoaa yrityksille tuhannen taalan paikan vahvistaa brändimielikuvaansa, jos ne kriisistä huolimatta pystyvät lunastamaan arvonsa ja tekemään mieliinpainuvia tekoja. Lomautusuutisten virrasta positiivisesti erottuvat ne yritykset, jotka liiketoimintaansa tuunaamalla ovat voineet pitää työntekijät töissä. Myös erilaiset hyväntekeväisyyskampanjat levittävät hyvää mieltä ja etäratkaisut piristävät eristäytynyttä arkea. Sen sijaan aggressiivinen myynti tai geneerinen brändimainonta on syytä unohtaa; koronan tai pelon hyväksi käyttäminen voi aiheuttaa pitkäaikaisia mainehaittoja, joihin ei tässä tilanteessa ole varaa kellään.

Kriisin jälkeen positiivisessa valossa tullaan muistamaan ne yritykset, jotka nyt ottavat vastuuta vallitsevasta tilanteesta, tarjoavat empatiaa ja herättävät positiivisia tunteita. Se, mitä sanomme ja etenkin teemme kriisin aikana, vaikuttaa maineeseen ja brändiin vielä pitkään kriisin jälkeen.

 

Apua brändin vahvistamiseen?

Tarvitsetko apua poikkeustilanteen viestintään tai uuden palvelun tuotteistamiseen? Ota yhteyttä esimerkiksi viestintätiimiimme. Olemme täällä sinua varten! 

Kirjoittaja

Suomen kielestä ja sen käytöstä syttyvä viestijä, joka kesyttää irralliset sanat kokonaisiksi virkkeiksi ja tajunnanvirran vaikuttavaksi tekstiksi. Nauttii eniten päivistä, jolloin voi todeta oppineensa jotakin uutta.