Utelias Saila hallitsee datan ja ihmismielen

Tutkijasieluinen Saila hyppäsi harjoittelujakson päätteeksi Unfairin digitiimiin. Markkinointitoimistossa oppii joka päivä uutta, ja se jos mikä on mahtavaa!

Tallissamme jo puoli vuotta digimarkkinointia harjoitellut Saila nappasi itselleen harjoittelun päätteeksi junioriasiantuntijan pestin digitiimissämme. Harjoitteluaika viilasi oppimishaluisesta Sailasta ehdan unfairilaisen.

Sailan kulkema matka digitaalisen markkinoinnin äärelle on kiinnostava. Saila on sekä muotoilija että sosiologi ja tehnyt töitä sisällöntuottajana sekä ohjelmistoalalla käytettävyyden parissa. Nyt uusin oppi on löytynyt liiketoiminnan opinnoista digimarkkinoinnin parissa. Koulutuskombo voi kuulostaa erikoiselta, mutta leppoisan pedantti pohjoissavolainen toteaa koulutusten täydentävän toisiaan erinomaisesti.

– Yhteiskunnallinen ajattelu esimerkiksi siitä, miten ihmiset toimivat ja niiden taustasyyt liittyvät läheisesti myös muotoiluun. Sosiologia on hyvin utelias ja ihmisten arkea lähellä oleva tiede, mikä antaa hirveän hyvän pohjan mille tahansa alalle. Suosittelen yhteiskuntatieteitä ihan kaikille!

Saila on itsekin hyvin utelias, mikä näkyy vahvasti muun muassa uusista asioista kiinnostumisessa ja jatkuvassa oppimisen janossa. Hän kuvaa omistavansa tutkijan mielen ja ajattelutavan – lähes kaikesta on pääteltävissä, millaisia syy-seuraussuhteita asioiden, kuten kampanjoihin liittyvien lukujen takaa löytyy.

Jatkuva nälkä oppia uutta

Unfairilla on usein huomattu, että niin vakkarityöntekijät kuin harjoittelijatkin pääsevät hyvin nopeasti suoraan työaltaan syvään päätyyn. Sailalle oltiin jo harjoittelun alkuvaiheessa pedattu roolia, joka voisi heikompaa hirvittää. Mutta ei Sailaa! Hän nappasi hyvin sujuvasti kiinni yhden isoimman asiakkaamme projektin naruista, on luonut paljon kiitosta saavaa sisältöä mainoksiin sekä oppinut siinä sivussa puhumaan sujuvasti digimarkkinoinnin kieltä.

Tällä hetkellä junioriasiantuntijamme työnkuva on vielä muotoutumassa. Digimarkkinoinnin tehtäviin kuuluvat some- ja hakusanakampanjoiden suunnittelu ja analytiikan sekä tulosten seuraaminen. Googlen Data Studio on uusi tuttavuus, jonka Saila otti hyvin haltuun. Sen avulla hän muuntaa sivustodatan asiakkaillemme helpommin ymmärrettävään visuaaliseen muotoon.

Parhaimmat työssä onnistumisen tunteet liittyvät myöskin uuden oppimiseen. Toisinaan mieltä lämmittää asiakkaan kehu, eikä Googlen 10/10 palkitseminen hyvin laaditusta hakusanamainonnasta jätä hymyilyttämättä.

– Paras fiilis tulee, kun tekee jotain täysin uutta, ja tajuaa, ettei se ollutkaan niin monimutkaista, mitä kuvitteli. Sen kun vaan kokeili, ja lopputulos oli, mitä pitikin olla. Huomaa, että seuraavalla kerralla on taas vähän fiksumpi, kun tekee uudelleen.

Tässähän Saila on tietysti liinin markkinoinnin ytimessä. Liinistä hän oli kuullut ennenkin, vaikka tuolloin sana vaikutti enemmänkin määrittelemättömältä muotitermiltä. Meillä työskennellessä liini on kuitenkin saanut konkretian.

– Unfairilla liini on aidosti tapa toimia. Kun siihen alkaa päästä sisälle, niin ketterä ajattelu avautuu.

Utopistiset odotukset kävivätkin toteen

Unfairin Saila löysi tavallaan sattuman kautta. Digimarkkinoinnin koulutukseen päästyä piti löytää paikka, jossa ajatukset tekemisestä kohtaisivat. Unfairin strateginen ajattelu ja tavoitteellisuus herättivät mielenkiinnon. Lopulta kiinnostuksen sinetöi ”se kuuluisa video”. Tyypit vaikuttivat mukavilta, olihan porukassa myös oman entisen opiskelukaupunki Joensuun edustajia. Eikä unohdeta toimistokoiria!

– Harjoittelijana ei missään vaiheessa ollut tunnetta, että olisin nimenomaan just harkkari. Alusta asti on otettu mukaan hyvin tasavertaisena osana tiimiä. Täällä yhteisö on muutenkin epähierarkinen; kaikki on samaa porukkaa työnkuvasta tai tehtävistä riippumatta.

Saila myöntää pohtineensa, ovatko omat odotukset työelämästä olleet aiemmin liian utopistiset. Milleniaali-ilmiöt kuten joustavat etätyöt, oman työn sisältöön vaikuttaminen, yksilöllinen eteneminen, kulmahuoneettomuus ja omiin asiakkaisiin vaikuttaminen tuntuivat siltä, ettei niitä voi ainakaan yhdestä paikasta saada. Unfairilla hän ei koe joutuneensa pettymään. Yksi yllättävä seikka on ollut myös valitus. Tai no, sen puute.

– Unfairilla on poikkeuksellista, ettei täällä valiteta mistään. Toki täällä on tilanteita, jotka vaativat kehittämistä, mutta niihin pyritään löytämään nopeasti yhdessä ratkaisu, jotta voidaan jatkaa töitä tyytyväisenä.

Reality-tv:tä ja brittikulttuuria

Tanssiharrastuksen lisäksi Sailan vapaa-aika kuluu reality-tv-sarjojen sekä muoti- ja vaatetusalan ilmiöiden seuraamisen parissa.

– Katson toki myös dokkareita yhteskunnallisista aiheista, mutta välillä voiton vie esim. The Real Houseviwes of New York ja realityklassikko Kardashianit.

Toki tämänkin harrastuksen voi ottaa kehittymisen kannalta. Nettikauppojen aktiivinen seuraaminen tekee Sailasta todellisen verkkokauppojen kokemusasiantuntijan. Hömppäsarjat kertovat meitä ympäröivästä kulttuurista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä.

Myös kuninkaallisten touhut kiinnostaa. Sailan suosikkilomakohde on missä päin vain Brittejä, ja henkiseen kotiinsa hän lähtee koska tahansa. Unelmakohde olisi Skotlanti, sillä se on vielä näkemättä.

– Jos itse kuningatarkin lomailee Skotlannissa, siellä on oltava jotain kokemisen arvoista!

Eli…

Saila hyppäsi harjoittelujakson päätteeksi Unfairin digitiimiin. Markkinointitoimistossa oppii joka päivä uutta, ja se jos mikä on mahtavaa!

Kirjoittaja

Jonna Lipponen

Aurinkoinen viestijä, joka uskoo vahvasti positiivisen asenteen vaikutukseen. Nauttii sanoilla leikkimisestä ja visuaalisesti kauniista asioista.

Lisää aiheesta