Suvi on räväkkä maalaismuija ja todellinen asiakkaiden tulkitsija

Tallimme tuorein graafinen suunnittelija Suvi on taitava löytämään, mitä asiakas todella haluaa. Animaatiot ja puutarhanhoito saavat tämän luovan taiturin innostumaan!

Unfairilla helmikuussa 2020 aloittanut Suvi tiesi jo nuorena haluavansa töihin graafisen suunnittelun pariin. Sisko toimi tähän innoittajana, ja hänen jalanjälkiään seuraten niihin hommin Suvi päätyikin. Tie vei opisto-opintojen kautta graafisen suunnittelun linjalle Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen, ja sitä myötä alan töihin. Markkinoinnin alalla hän on ollut nyt graafikkona yli 10 vuotta.

Pienet asiat ratkaisivat

Tähän asti uraansa Suvin työpöydällä on ollut hyvin pitkälti kuluttajapuolen asiakkaiden töitä. Unfairilla ja potentiaalisesti suurempien asiakkaiden kanssa Suvi näki mahdollisuuden uudenlaiseen kehittymiseen ja oman osaamisen isompaankin haastamiseen.

Tämä ei ollut kuitenkaan ainoa syy, miksi Unfair vakuutti tämän visuaalisen taiturin.

– Selasin Tampereen markkinointitoimistot läpi Instagramissa. Unfairin meininki oli ehdottomasti parhaan näköistä! Pidin sympaattisena, että täällä näkyi olevan tarjolla gluteenittomia vappumunkkeja. Se, että noinkin pieni asia on huomioitu, tuntui tosi tärkeältä.

Suvi solahti luovan tiimimme viidenneksi tekijäksi vaivatta, vaikka juuri ennen poikkeusolojen alkamista ja täyteen etätyöhön siirtymistä uuden työn aloittaminen ei ole ollut helpoimmasta päästä. Vastuuta ja itsensä haastamista on tullut sopivassa määrin.

– En ole kokenut, että tekemistä olisi rajoitettu millään lailla tai laitettu suunnittelijoita tiettyihin lokeroihin. Tehtäviä on annettu tosi laajasti tuotantotehtävistä aina uusiin asiakkuuksiin. Titteleistä en ole erityisen kiinnostunut. On ihan sama mitä nimen perässä lukee, kunhan saan tehdä mieleistä työtä.

Interaktiivista mainontaa ja asiakkaiden tulkintaa

Graafinen suunnittelija saa asiakkailta toimeksiannon yhteydessä usein hyvin vaihtelevia toiveita. Tällöin on tärkeää osata tulkita, mitä ostaja todellisuudessa toivoo ja mikä heidän yritystään palvelee parhaiten. Tämä tulkitsemisen taito lukeutuu ehdottomasti Suvin vahvuuksiin!

– Useinkaan asiakas ei osaa selittää tai oikeastaan edes täysin tiedä, mitä haluaa. Ihmisten lukutaito on tärkeä, jotta osaa löytää asiakkaan tyylin, ja mille pohjimmiltaan on tarve. Yleensä menee nappiin!

Suvilla on uran aikana kiinnostuksen kohteet vaihdelleet paljon. On ihan tavallista, että pitkään puurrettu asia alkaa kyllästyttää, jolloin on tärkeää omistaa tietynlainen kiinnostuksen ylläpitämisen taito. Sellaisen Suvi sanoo häneltä löytyvän. Jos kyllästyttää, hän keksii heti uuden tavoitteen. Se auttaa myös kiinnostumaan uudelleen niistä jo pitkästyttämään päässeistä asioista.

Juuri nyt innostavia asioita ovat interaktiivisuus ja animaatiot.

– Kiinnostaa interaktiivinen mainonta ja kuinka ihmiset saadaan osallistumaan. Törmäsin juuri jonkun jätskimainoksen mobiilibanneriin, josta raaputettiin jäähilettä pois, jotta mainoksen näki. Innostuin hitosti!

Landella ei käy aika pitkäksi

Suvin arkea värittää noutajamix Hani, joka on pitänyt loistavasti virkaa myös Unfairin etäpalaverien viihdyttäjänä.

Suvi on kotoisin pieneltä paikkakunnalta Etelä-Pohojammaalta, ja tällä hetkellä on meneillään juurtuminen Pirkanmaalaisiin maaseutumaisemiin, vaikkakin Tampereen seudulla asuttua on tullut jo vuosia. Landella omakotitalossa ei käy aika pitkäksi, sillä aina on tekemistä.

– Monesti nähdään, että omakotitalo aiheuttaa stressiä, mutta mulle kodin laittaminen on enemmänkin stressin purkua. Oma koti on itelle hirveen tärkeä. Pihaan kun kurvaa haastavammankin päivän jälkeen, niin välittömästi helpottaa.

– Olen muutenkin sisäisesti aika täti-ihminen, semmonen maalaismuija. Mulla saattaa olla värikäs keesi päässä, mutta todellisuudessa teen ristikoita, hoidan puutarhaa ja olen siitä aivan fiiliksissäni!

Eli…

Suvi on taitava löytämään, mitä asiakas todella haluaa. Animaatiot ja puutarhanhoito saavat tämän luovan taiturin innostumaan!

Kirjoittaja

Jonna Lipponen

Aurinkoinen viestijä, joka uskoo vahvasti positiivisen asenteen vaikutukseen. Nauttii sanoilla leikkimisestä ja visuaalisesti kauniista asioista.

Lisää aiheesta